Lapsi ja verkko

Lauantai-iltana verkkoillessani huomasin saaneeni Facebook-kaverikutsun ystäväni 11-vuotiaalta pojalta. Ensireaktioni oli wau, en siis ole täysin toivoton kalkkis.

Hetken kuluttua tunnelmani vaihtui hämmennykseen. Kavereinani on ystävien 15-17 -vuotiasta jälkikasvustoa ja se on minusta
ihan hauskaa. Joskin olen miettinyt mitä minusta kertoo se, että pelaan Farmvilleä 15-vuotiaan kanssa… Mutta muuten on kiinnostava seurailla mitä teinien maailmassa tapahtuu ja pidän FB-ystävyyttä vähän kunnianosoituksenakin. Erityisen mukava on ollut nähdä nuorten kuvia leirikouluista, kavereista ja kaikenlaisista teinielämän tapahtumista kuten uusista kampauksista
ja meikkikokeiluista.

Mutta 11-vuotias on vielä lapsi, jonka maailman pitäisi olla aika lailla lapsen vanhempien maailma. FB:n ohjeissa määritellään profiilin perustamisen alaikärajaksi 13 vuotta, mikä on myös aika alhainen ikä näin keski-ikäistyvän tädin vinkkelistä.

Mielenkiinnosta tutkailin 11-vuotiaan pojan FB-sivuja. Kirjoittelusta päätellen hänen FB-kaverinsakin olivat samanikäisiä. Ja iso osa FB:n iloa tuntui olevan pelien pelaaminen ja kisailu kavereiden kanssa. Siis ihan harmitonta lasten puuhailua.

Mutta huomasin pojan liittyneen FB-ryhmään nimeltä ”There is no god”. Kavahdin ja pelästyin, mutta ryhmä näytti olevan pinnallisen tarkastelun perusteella olevan aivan harmiton ateistinen mielipiteen ilmaus. Silti tädin nutturaa alkoi kiristää ja paljon. Ensireaktioni oli välittömästä soittaa pojan äidille ja kertoa pojan joutuneen huonoille teille.

Seuraavaksi ajattelin lopettavani lyhyen FB-ystävyytemme. Ei ole asiallista olla lasten kaveri Facebookissa. Jos en hyväksy pojan FB-käyttöä niin miksi käyttäytyisin ikään kuin hyväksyisin?

Toisaalta, pojan vanhemmat eivät ole FB:ssä joten ehkä voisin toimia agenttina ja vaivihkaa seurailla pojan puuhailua palvelussa. Mutta miksi? Vanhemmat kyllä tietävät lapsen verkko-olemisesta ja myös FB-tilin olemassaolosta.

Nyt yön yli nukuttuani tämä lapsen ja aikuisten maailman kohtaaminen ei jätä minua rauhaan. 11-vuotias diggailee hevimusiikkia ja ajattelee että on kavereiden mielestä coolia ajatella ettei jumalaa ole. So what? Lapsi ei ole asiaa sen kummemmin ajatellut.

Jokin särö tässä kuitenkin on. Jotain, mikä tuntuu surulliselta ja väärältä. Poika ei ole yksin Facebookissa, siellä ovat hänen kaverinsakin. Se on lapsen maailmaa 2010. Ja missä muualla verkossa he pörräävät, sitä en tiedä. Facebook ryhmineen on kuitenkin melko viaton ja valvottu.

Pitäisikö minun kertoa vanhemmille pojasta ja ryhmästä? Vai voisinko olla paha tiukkapipoinen täti, joka ilmiantaa FB:n ylläpidolle liian nuoren käyttäjän? Olisiko tällä mitään vaikutusta?

Ja itsekin vanhempana mietin miten suhteessa nettiin kannattaisi toimia. Esimerkiksi tässä tapauksessa. Totaalinen kieltäminen tuskin on vastaus koska poika jo on Facebookissa ja tosiaan kavereineen. Verkosta ei kannata tehdä kiinnostavaa kiellettyä hedelmää. Valistuneitakin
lapset ja nuoret ovat, eivät toimi omalla nimellään ja ymmärtävät monia verkon vaaroja. Mutta lapsi on kuitenkin lapsi. Naivi, viaton ja vietävissä.
Valistus ei tuo automaattisesti järkeä ja ymmärrystä, joka kasvaa iän karttuessa.

Ainakin tuntuu, että vanhemmilla on kova ja vaativa vastuu seurata mitä ja miksi lapset verkossa tekevät. Verkko muuttuu koko ajan ja kokemuksesta voin sanoa, että ei ole helppoa pysyä kärryillä muutoksessa. Missä ovat lapsuuden rajat verkossa ja miten vanhemmat voisivat niitä suojella ja puolustaa?  

Tämän pienen pojan ja suurten kysymysten kohtaamiseen en ole reagoinut muuten kuin kirjoittamalla tämän blogin. Olisi hienoa saada ajatuksia ja näkökulmia aiheeseen, joka ei ole kovin yksiulotteinen.

8 kommenttia artikkeliin ”Lapsi ja verkko

  1. En pidä ongelmana sitä, että lapsi käyttää verkkoa ja siellä olevaa kommunikointiin ja markkinointiin käytettävää alustaa, tässä tapauksessa Facebookia. Humanistina en tietenkään pidä ongelmana, että lapsi haluaa seurata kriittistä keskustelua jumalan – jumalattomuuden, uskonnon – ukonnottomuuden, ilmenemisestä ts. kulttuurista.

    Häiritsevästi sen sijaan silmiin pistää se seikka, että vanhemmat EIVÄT käytä samaa alustaa kuin lapsensa, eivätkä näin ollen pääse osallisiksi lapsensa tekemisiin. Ovatko he siis kiinostuneita lapsensa tekemisistä? -No varmasti.

    Mutta, pelkääkö lapsi tekevänsä väärin ollessaan verkossa, tuntuuko häneltä ahdistavalta, jättääkö hän jotain sanomatta vanhemmilleen rankaisun pelossa? Tapahtuuko näin myös muillä elämän alueilla?

    Joissain kulttuureissa pidetään huonona sitä, että naiset ja lapset käyvät koulua, oppivat lukemaan ja näin tehdessään oppivat käyttämään omaan itsenäisyyteensä liittyvää valtaa ja itsemääräämisoikeuttaan.

    Tämän päivän lukeminen on muutakin kuin kirjoiteutun tekstin lukemista ja y m m ä r t ä m i s t ä. Se on ennenkaikkea medianlukutaitoa, kuvineen, sijoitteluineen, äänineen ja viitekehyksineen.

    Toisinsanoen mielestäni on hyvä kun lapsi oppii lukemaan ja tämän taidon kehittymisen mukana myös vanhemmat oppivat lukemaan. Olettaen, että vanhemmilla on tähän vuorovaikutukseen riitävästi aikaa. Ja onhan sitä, sillä rakkaudestahan ihmiset lapsia pääasiassa tekevät.

  2. Olen edellisen Humanistin kanssa samoilla linjoilla siinä, että lapsia ei kannata kasvattaa kaapissa, mutta puuttuminen, kyseleminen ja seuraaminen ovat silti, ja juuri siksi, tärkeitä aikuisen velvollisuuksia. Itsekin esiteinin äitinä kohtaan usein tilanteita, joissa on tehtävä päätös puuttuako tilanteeseen oman murkelon tai murkelon kaveripiirin asioissa. Asioihin puuttuminen on tärkeää, vaikkei se ole mukavaa, miellyttävää, eikä usein arvostettuakaan (ainakaan sillä hetkellä).

    Paras vahvistus uskolleni puuttumisen tärkeydestä (nutturan kiristymisenkin uhalla) on oman lapseni suusta kuulemani spontaani kommentti, joka koski erään luokkakaverinsa näpistelyasiassa toiminutta äitiä: ”On se XX:n äiti vaan tosi kiva.” (kysyin tarkennusta: ”ai miten niin?”) ”No vaikka se polttaa tupakkaa ((joka on lapseni mielestä kauhistuttavaa ja pahanhajuista)) niin se on tosi kiva kun se puuttuu asioihin, eikä vaan oo välittämättä niinku monien muitten äidit”.

    Jokaisen henkilökohtaisen ’nutturan kireyden’ säätämisen kanssahan voi aina tarkistaa sävyeroa toiminnassaan ja miettiä mitä verbejä haluaa käyttää: kyttääminen ja ilmiantaminen voivat olla myös mukana kulkemista ja kiinnostunutta kysymistä. Muuan taitava taloustoimittaja sen sanoi: ”En minä mitään ajojahtia ole käynnistämässä, minähän vaan esitin kysymyksen.”

  3. Kiitos kommenteista, sain vähän kulmaa asiaan. Kutsuin äitiä Facebookaamaan, siitä olisi minullekin iloa!

  4. Sari älyttömän vivahteikkaasti kuvattu ongelmatilanne, kiitos että jaoit. Toivottavasti pojan äiti liittyy mukaan ja pääsee toteuttamaan vanhemman rooliaan siellä, missä sitä tarvitaan.

  5. Tosi tärkeä kirjoitus, Tuija. Kiitos ajatusten herättämisestä siitä, mitä yhteisöllinen vastuu voisi olla… jotenkin tulee mieleen 60-luvulta kuullut naapurin tädit ja talonmiehet, jotka olivat sen ajan sosiaalista (turva)verkostoa pihapiirin lapsille ja heidän vanhemmilleen…

  6. Jep. Meillä me nelikymppiset, 20 vuotta netissä puuhanneet (ja irkissä tavanneet) aikuiset rajoitamme ja tarkkailemme lastemme netin käyttöä aika paljonkin. Ei tämä ole lasten maailma. (Jokainen lapsi tietysti pääsee lukemaan tätäkin avointa, blogia, mutta toisaalta: ketä todellakaan kiinnostaa. :-))

    Nyt meidän 13-vuotiaalle on sanottu, että saa perustaa Facebook-tilin ja samaan hengenvetoon että hänestä EI tule meidän kaverimme fb:ssa. Meidän kaverit on aikuisia ja me juttelemme aikuisten juttuja (tosi fiksuja, joopa joo), mutta samalla hän saa jutella omien kavereidensa kanssa sitten vapaasti – paitsi että meillä on seuraamis- ja kyselyoikeus. 🙂

    Juuri pari viikkoa sitten osui fb:ssa silmään entisiä naapurinpoikia, 11-12 v ja kyllä se osin ihmetyttää. Toisaalta olemme myös tilanteessa, jollaista ei ole ennen ollut. Ei ole ollut näitä välineitä, eikä ole ollut lapsia, jotka olisivat näitä päässeet käyttämään. Muistan, kun freenetin kautta irkkiin alkoi opiskeijoiden lisäksi tulla koululaisia…. Ehkä tästä Facebook-vaiheestakin selvitään.

    1. Ellen F. – I love these pictures! Haley is betuaiful inside and out because I’ve known her since we were 11. You did such a great job capturing that and her love for Andrew and Bryant!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s