Suomen 5. paras työpaikka – ihan kuin olisin ollut mukana

YLE on kisannut jo joitain vuosia Suomen paras työpaikka -kilpailussa tavoitteena kärkisija 2010. Tämän vuoden tulokset julkistettiin eilen gaalaillallisilla.  Minä olin samaan aikaan keilaamassa lasten kanssa enkä muistanut koko tilaisuutta.

Illasta sain Elina Majakarilta tekstarin ja kuvan iloisesta Mikael Jungnerista: YLE oli sijoittunut hienosti viidenneksi. Palasimme keilaamasta ja kurkkasin Facebookiin, joka olikin täynnä iloista hehkutusta hyvästä sijoituksesta. Tuntui kuin ”kaikki” yleläiset olisivat hetken olleet FB:ssä yhtä aikaa. Myös Mikael Jungner kommentoi palkintoa ja sai runsaasti onnitteluja. Samoin Twitterissä.

Tuija Aalto oli tilaisuudessa paikan päällä ja lähetti ansiokkaasti livestreameja kännykän ja Bambuserin välityksellä. Olin siis kotona, mutta katselin elävää kuvaa juhlista ja juttelin palkinnosta muiden kanssa. Ja kuinka ollakaan – tuntui melkein kuin olisin ollut paikalla! Tosin koti-illallisella ei ollut tarjolla viiriäistä kuten juhlassa oli, ainakin Tuijan tilapäivityksen mukaan.

Muutenkin eilen tapahtui Bambuserilla. Popkult lähetti livestreamia Emma-gaalasta ja YLE Tuotannon Ruudun takaa oli myös aktiivinen. Nämä pienet, parin-kolmen minuutin klipit ovat tosi hauskoja ja kiinnostavia tunnelmapaloja.  Voi vain kuvitella mitä meillä onkaan muutaman vuoden kuluttua kun tekniikka tästä vielä vähän kehittyy.

Mutta nyt jo on iloa huomata, miten monella tavalla tapahtuman tunnelmaan pääsee mukaan ja voi osallistua. Hauskaa!  Ja lisää tätä samaa!

10 kommenttia artikkeliin ”Suomen 5. paras työpaikka – ihan kuin olisin ollut mukana

  1. Tällaista meillä. YLEllä on vaan niin kivaa olla töissä, ja fiilis kyllä välittyy kaikista tekemisistä. Olen tosi innoissani näistä onnistuneista Bambuser-testailuista! Homma on lähtenyt komeasti lentoon ollakseen ihan alfa-pilottia!

  2. jo, mitt me5l e4r ju mitt eget brf6llop, vilket ju ff6rste5s fuaknr som motivation… men se5klart he5ller jag sme5 pauser i karkkilakkon, dvs jul, ff6dis, pe5sk och semestrar(kanske). och karkki e4r liksom inte mitt problem, det e4r choko o chips, som alltse5 e4ven inge5r i strejken. 😉

    1. Oi! kun me4e4 katoin heti tketsisi alussa, ette4 onpa hienoja kortteja.Lohduttaja nostaa melkein palan kurkkuun. Ja nuo kaikki naamarien alla oleilevat tyypit piste4e4 ajattelemaan, kuka on ihminen naamarin alla.

  3. I am very displeased with the regulation of the insurance Quotes Chimp in our state. It seems to me that the money and power of the insurance industry gives them disproportionate power in the halls of legislature and before the state insurance de�partment.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s