Pitäkää koulutuksenne! Mitä te muka osaatte meille opettaa?

Olin tällä viikolla mukana pohtimassa syventävää verkottuneen journalismin koulutusta yleläisille. Yhteistyö nimekkään koulutusinstituution kanssa, laadukas opintosuunnitelma, nimekkäät kouluttajat. Kysyntääkin koulutukselle on.

 

Mutta sisäinen kapinallinen heräsi jo kokouksessa. Se nosti keskisormen pystyyn ja kysyi: ”Mitä te muka osaatte meille opettaa? Me YLEssä osataan jo. Pitäkää koulutuksenne!”

 

Samalla jo ajatuskin koulutuksen organisoinnista alkoi ahdistaa: kaikki se hallinto ja paperinpyöritys, suunnittelu ja koordinointi joka koulutusten tekemiseen liittyy. Yllättävän suuri osa koulutusten kustannuksista syntyy hallinnollisista menoista. Sillekin työlle tekee mieli sanoa EI. Onko se edes resurssimielessä järkevää?

 

Ja ne opiskelijat. Lähipäivän iltapäivällä nuokkuvat tunkkaisessa ATK-luokassa kahvista haaveillen. Kuin linnunpoikaset suut auki: ”Kouluta mut”, passiivisina odottamassa, että joku kaataisi osaamisen heihin. Kuinka monta prosenttia perinteisen koulutuspäivän sisällöstä muuntuu toiminnaksi eli osaamiseksi? Sen takia koulutuksista varmaan saakin todistuksen. Sillä voi osoittaa osaamisensa, joka ei muuten näy.

 

Sisäinen kapinallinen oli myös ylimielinen. Jos puhutaan journalistisesta osaamisesta, niin eikö se olekin YLEn leipälaji?

 

Jos puhutaan verkottuneesta journalismista (netti, some millä nimellä sitä kutsutaankaan) niin kenellä muulla on siihenkään osaamista? Käsittääkseni kaikki suomalaiset media-alan toimijat ovat tismalleen samojen, isojen kysymysten ääressä. Ei ole sellaista gurua, jonka voisimme tilata kertomaan meille Miten Asiat Ovat. Median ja verkkomaailman muutoksessa on ihan turha hakeutua mikroluokan lämpöön piiloon tekemään ohjattuja harjoitustöitä kokeneen opettajan johdolla. Se nyt vain on niin, että pitää opetella itse.

 

Itse, mutta ei yksin. Ja tässä on se pointti. Verkottunut journalismi, verkottunut maailma, jakaminen, avautuminen ja yhteistyö. Miten löydetään yleisöt verkossa ja kommunikoidaan heidän kanssaan? Millaista oikeastaan on verkottunut journalismi? Journalismi on hanskassa, mutta verkostojen rakentamista on opeteltava samoin kuin uusi tapa toimia on keksittävä yhdessä. Sen voi aloittaa etsimällä itselleen oppimisverkoston. Aloittaa voi vaikka naapurihuoneesta. Samalla  voi oppia puolivahingossa uutta tapaa tehdä jakamalla ja työprosesseja avaten.

 

Väitänpä, että YLEllä on se juttu, jota verkottuneessa maailmassa tarvitaan: laadukas ja merkityksellinen sisältö. Nettinatiivit voivat sparrata tulokkaita, pidemmälle päässyt jakaa kokemuksensa. Erilaisia välineitä ja alustoja (FB, Twitter jne) oppii kyllä käyttämään, se on vain tekniikkaa.

 

Nyt on otettava itse vastuu eikä jäädä odottamaan Opettajia. Se mitä HR:n pitää formaalien koulutusohjelmien sijaan tarjota, on paikkoja ja aikoja joissa ihmiset voivat kohdata, ruokkia uteliaisuutta ja innostusta, tutkia ja kokeilla. Intohimottaa, mahdollistaa ja olla mukana kehittämässä uusia malleja.

 

Minulla ei ole aavistustakaan mitä ne mallit voisivat olla. Mutta senkin voi sanoa ääneen. Ja ryhtyä yhdessä työstämään asiaa. Ja tässä kiitos Seija Aunilalle tämän päivän keskustelusta.

 

SOMA 1 –koulutuksen päättäjäispäivänä nousi esille kysymys onko jatkoa, eli SOMA JATKO tulossa. Tähän kapinallinen vastasi, että no ei todellakaan ole. Siinähän te olette, työkalupakki kainalossa. Tehkää ite se koulutuksenne!

 

 

20 kommenttia artikkeliin ”Pitäkää koulutuksenne! Mitä te muka osaatte meille opettaa?

  1. Aivan mahtava kirjoitus Sari! Juuri noin. Vain tekemällä oppii ja jakamalla innostuu ja keksii uusia tapoja. o/ Tanja, YLE Lahti

  2. Koulutusta ei pitäisi erottaa tuotekehityksestä. Entä pitäisikö tuotekehitys sitten irrottaa normiduunista? Kenelle kuuluu tuotekehitys, ellei kaikille?

  3. Ehkäpä koulutus sana yhdistetään tässä kirjoituksessa vanhanaikaiseen oppimismalliin. Mielestäni oppimisessa ollaan kaikilla kouluasteilla jo pitkään pyritty konstruktivismiin. Tiedon kaataminen isommalta gurulta pienemmälle gurulle ja luokassa istuminen ei edesauta oppimista. Koulutuksen ei tarvitse olla sitä. Koulutus voi olla myös omaehtoista ja aktiivista tiedon muokkaamista, aivan kuten kuvasit. Tällaistakin koulutusta voi koordinoida ja luoda sille hyvät olosuhteet. Kyse ei ole siitä, että koulutus on huono asia, vaan että se tulee tehdä sopivalla ja toimivalla tavalla.

  4. Totta Tuija, työn tekeminen samalla oppimalla ja kehittämällä vaatii hyvän motivaation ja innostuksen. Pelkkä perussuoritus rutiinilla ei riitäkään.

    Mikko, en tiedä miten koulumaailmassa asiat ovat, mutta minusta tuntuu, että organisaatioissa tapahtuva työntekijöiden koulutus on aika perinteistä. Ja totta on, että itsekin olen/olen ollut sitä järjestämässä.

    Millaisia keinoja voisi käyttää hyvien olosuhteiden luomisessa?

    Mutta erityisesti työhön liittyvä oppiminen voisi olla tosiaankin työtä kehittävää.

  5. Hienoa Sari että jaksat olla intohimoinen erilaisten koulutustapojen kehittämisestä.

    Opiskelijan näkökulmasta kuulostaa kuitenkin aika pessimistiseltä sanoa että joku diplomi on syy miksi ihmiset ovat koulutuksessa – ainakin Soma1:llä uskon, että todistus oli useimmille hui hai.
    Itse olen sosiaalisen median kanssa vieläkin niin noviisi, että en välttämättä tiedä, mistä tietoa, ihmisiä, tekemisen tapoja lähtisi etsimään. Siinä koulutuksella on tärkeä rooli – se saattaa ihmisiä yhteen, oivaltamaan yhdessä, antaa täkyjä jatkotekemiseen, kuten loistavasti Soma1:ssä tapahtui. Kiitän siitä edelleen.

    En tiedä, ymmärtävätkö sosiaalisen median parissa päätoimisesti töitä tekevät ja siitä palkkansa saavat ihmiset mitä arkirealismi muissa töissä on. Työnantaja edellyttää, että töissä teen sitä varsinaista työtäni, ja sosiaalisen median käyttö ja opettelu on sitten jotain ylimääräistä, jota tehdään pääosin omalla ajalla. Työpäivän lisäksi energiaa, aivokapasiteettia ja aikaa jää rajoitetusti, joita jakamassa ovat monet muutkin asiat.
    Saatat olla työympäristössä myös ainoa, jota aihepiiri innostaa. Kauniisti sanottuna. Silloin vertaistukea ja yhdessä oppimista on lähdettävä hakemaan kauempaa, ja se ei aina ole helppoa. Ja yksin opettelu tökkää usein jo heti alkumetreillä, kun ei yksinkertaisesti ymmärrä, miten joku juttu toimii.

    Siksi olen edelleen sitä mieltä, että pelkkä itseoppiminen ei ole ainoa autuaaksi tekevä keino, vaikka se kuinka vähentäisi järjestämisen vaivaa ja hallinnollisia kuluja. Kaunis ajatus, mutta veikkaan että sitten se useimmilla jää tekemättä.
    Siksi vähintäänkin tarvitaan niitä ehdottamiasi, jonkun järjestämiä paikkoja ja aikoja ihmisten kohtaamiseen. Mutta luulenpa myös, että tarvitaan myös niitä perinteisiäkin koulutustapoja, ainakin oppimisen alussa. Mutta tarvitaanko siihen konsultteja ja raskasta kalustoa, se on taas ihan toinen juttu.

    Ideoikaa, kehittäkää, jakakaa. Odotan mielenkiinnolla.

  6. Sarin ideaali itse työtään kehittävästä ihmisestä voi toteutua, jos tällä ihmisellä on riittävästi vapautta määrätä, mitä työaikanaan tekee. Tosi tosi monilla työpaikoilla useimmissa työtehtävissä tilanne on Annen kuvaaman kaltainen – on jo ennalta määrätty ziljoona asiaa, jotka pitää tehdä *tietyllä tavalla*, ettei työaikaa jää yhtään uusien tapojen opettelemiseen.

    Ratkaisuehdotus: pitää tilata työnä kehittämistä, jolla on jonkinlainen formaatti, ja jonkinlainen output, vaikka ei missään nimessä ennalta määrätty lopputulos. Riskinottavaa tilaajuuutta. Lupaan pilotoida tämmöistä.

  7. Iskit Sari asian ytimeen. Tämä pätee kaikkeen koulutukseen.

    Uskon itse siihen, ja näin olen havainnut myös reaalimaailmassakin, että vapauttamalla työntekijä hänelle rajattuun työraamiin tekemään itse parhaimmaksi katsomallaan tavalla työnsä, niin tuottavuus kasvaa lähes työtyytyväisyyden kaltaisesti. Työn mielekkyys syntyy siitä, että saa tehdä sen itselleen parhaiten sopivalla tavalla (ja ajalla).

  8. Mitä meidän pitäisi osata opettaa itsellemme verkkojournalismissa – asia on pinnalla muuallakin. Poynterilla on juuri meneillään aiheesta kysely, jossa ennalta listattuina vaihtoehtoina on seuraavaa

    Nettistrategiat (sisältö / liiketoiminta)
    Vuorovaikutteien tarinankerronta
    Verkkovideotuotantotaidot
    Kirjoittaminen
    Johtaminen
    Uutistoimituksen johtaminen
    Adobe Flash -osaaminen
    Nopea julkaisu
    Teksin editointitaidot
    Tutkiva journalismi
    Tietyn aihealueen toimittaminen (sisältötaidot) (engl. beat reporting)
    Bloggaaminen
    Etiikka ja arvot
    Kuvajournalismi
    Assignment editing (juttujen teettäminen/vai tekeminen annetuista aiheista? mitä assignment editing on?)
    Design
    TV-tuottaminen
    Moninaisuus (diversity)
    Urheilujournalismi
    Mobiilimediastrategiat
    Ohjelmointi ja tietokantataidot
    Liike-elämän viestintä (eng. business communication)
    Mainonta ja myynti
    Yrittäjätaidot

    (vapaasti käännettynä listan kohdat tässä http://docs.google.com/View?id=dwhxtxk_285zsghqrf2 )

  9. Anne A. kiteytti vallitsevan tlanteen loistavasti. Henkilökohtaisesti olen pitänyt järkevänä tehdä välttämättömyydestä hyveen, eli olen ruvennut käyttämään sossuja oikeissa töissä jo opetteluvaiheessakin. Tästä on aiheutunut silloin tällöin laatuongelmaa, mutta ei kuitenkaan (toistaiseksi) suurempia katastrofeja.

    Vastassa on kuitenkin ajanpuute, en ole kokenut, että normaali journalisteinen työ helpottuisi tai nopeutuisi sossujen ansiosta.

    Ongelmien ilmetessä on avunpyyntöihinkin liian usein vastattu, ei ehdi tai jopa evvk. On jopa lausuttu ajatus, että ei kannattais olla tämmösissä hommissa olenkaan, jos tarttee kysellä tyhmiä.

    Kiinostava on Tuijan ajatus ”tuotekehityksen tilaamisesta”. Jos tällaista aikaa olisi käytössä, niin silloihan pystyisi itse ottamaan selvää asioista ja tarvittavista fasiliteeteista aina tapuskohtaisesti, eikä jäädä kouluttajien näkemysten ja käsitysten varaan.

    Ihanteellisinta olisi tietysti se, että vielä ehtisi viedä näitä keksimiään tuotantotapoja ja konsepteja jonkun aiheesta kiinnostuneen porukan kesken sparrattavaksi ja sitten vielä viedä tietoa eteenpäin kollegoidenkin käyttöön.

  10. jos koulutuksen nimi on soma, se jo nimenä rajaa mielestäni koko äijä-porukan pois – en juuri osaisi kuvilla itse osallistuvani koulutukseen, jonka nimi on soma, etenkään, jos saisi vielä siitä soman sertifikaatin!

    silti jotain briifausta ja aikaa oppimiselle on tietysti saatava; facebook syntyi siis harwardin yliopistossa tavallaan puoli vahingossa, niin myös www, se syntyi Cernissä –
    vuorovaikutus ja tiedon jakamisen ja yhdessä tuottamisen tarve ovat olleet mielestäni näissä keskeisiä, eivät brändäys, eivät firma-policyt,
    vaan tekijöiden tarve olla tekemisessä toistensa kanssa.
    ehkä journalismin alussa painotekniikan myötä on myös samaa, ei ensisijaisesti bisnestä, eikä brändiä, vaan journalismi on ollut yritys luoda yhteisyyttä, kertoa ja kerätä näkemyksiä monia muitakin kiinnostavista asioista
    – olisivatko netin verkostot siis jossain suhteessa paluuta journalismien lähteille
    – siis eri ryhmien tapoihin kertoa, selittää ja muuttaa asioita julkisuudessa?

    ps. brändäys on tarkoittanut siis aikanaan karjan, tai muun omaisuuden leimaamista polttoraudalla, tai muulla pysyvällä leimalla omistajansa omaisuudeksi – kukapa sellaista leimaa haluaisi, vai haluaisiko soma sittenkin?

  11. Minä jäin miettimään tuota Annen, aiheellisesti, esiinnostamaa resurssointi/aika-akselia työssä. Ja palaan alkuperäiseen kirjoitukseeni: oletetaan, että esimies on laskenut vuodessa esim. 3 päivää koulutusta/työntekijä ja kustannuksia koulutukselle 500,- (ihan hatusta nämä luvut, mutta esimerkkinä), niin eihän sillä silloin ole merkitystä millaiseen oppimiseen ajan/rahan käyttää?

    Tässä on ehkä se uusi juttu, että jos opiskelee jollain ei-perinteisellä tavalla (mitä se sitten onkaan), voi koulutuksen todentaminen olla hankalampaa pomolle kuin jos on käynyt vuodessa yhden perinteisen 3-päiväisen kurssin, joka on maksanut 500,-. Ja josta tulee lasku, matkalasku, päivärahat (kenties) ja todistus.

    Eli voisiko olla, että vaikka ei ole mahdollisuutta määrätä itse oman työaikansa käytöstä niin ainakin koulutusaikansa käytöstä voisi? Vaikka nythän ei toimita niin, että hlölle sanotaan kuinka paljon vuodessa voi koulututtautua. Kuitenkin koulutukselle on yksiköiden budjeteissa varattu aikaa/rahaa joku määrä (ei varmaan kovin suuri, mutta kuitenkin)

    Airin tapa toimia on rohkea ja hyvä. Täyttä höyryä vain eteenpäin!

  12. Monessa organisaatiossa on jo ymmärretty, että valtaosa osaamisen kehittymisestä tapahtuu työn ohessa, eli ottamalla arjen työssä uusia vastuita, ja haastavia työtehtäviä.

    Lisäksi perinteistä luokkahuonekoulutusta enemmän osaaminen kehittyy myös sillä, että osaajalla on realistinen käsitys omasta osaamisestaan ja omista kehityskohteistaan (nk. tietoisuus tai ”awareness”).

    Perinteiset ”luokkahuonekoulutukset” (joihin kai e-learning tms. kuuluu) siis voivat osaamisen kehittämisessä vastata enimmillään n. 10% kehittymisestä.

    Miksi kuitenkin organisaatiot puuhastelevat lähinnä näiden koulutusten kanssa silloin kun kehittämisestä puhutaan?

    Vastaus on varmaan se, että työssä oppimisen ja tietoisuuden kehittämisen kohdalla on kyse ihmisten oman ajattelun ja asenteiden muutoksesta.

    Osaajalla täytyy olla halua astua pois omalta mukavuusalueelta tilaan, jossa itse joutuu ponnistelemaan enemmän uusien haasteiden, tehtävien tai itsetuntemuksen parissa.

    Tulevaisuuden osaamisen kehittämisen avainasia onkin mielestäni ”osaajien” omien kehittämisvalmiuksien sparraus. Ja kehittyminen tapahtuu osana jokapäiväistä työtä…

  13. Liittyisikö tämä jotenkin valtaan ja kontrolliin. Kun on olemassa formaalia koulutusta järjestävä taho, tällä taholla on yleensä näkemys siitä, mikä asia on osattava, ja näkemys siitä, että koulutettavilta tämä tieto/taito puuttuu, ja valtaa määrätä, että puute paikataan.

    Tässä meidänkin tapauksessa on olemassa taho, mutta tällä kertaa taholla ei ole valmista näkemystä siitä, millaista se uudenlainen toiminta, joka pitäisi yhdessä opetella, ja nöyrä asenne oppimista ja kehittämistä kohtaan, sen tunnustaminen, että määräämällä tulee sutta, mutta halu ottaa halukkaat uudenjanoiset mukaan kehittämään uusia tapoja toimia. Sen myöntäminen, että vallan käyttäminen on vastuun antamista.

  14. Liittyypä hyvinkin. Kysymys on ylimmällä taholla (ministeriö) siitä, mikä on tulevaisuuden osaamisen tarve. Oppilaitostasolla näihin tarpeisiin luodaan koulutusohjelmia, jotka hyväksytyksi tultuaan viedään käytäntöön usean vuoden opetussuunitelmien kautta. Nämä puolestaan muutetaan lukuvuoden pituisiksi toteutussuunnitelmiksi, joiden sisään sitten leivotaan ne asiat, jotka opetetaan.

    Sitten ne ongelmat: ensinnäkin tuo edellä kuvattu prosessi on pidenpi kuin uudistuva maailmamme sosiaalisine medioineen ja tekniikoineen. Rakenteet muuttuvat hitaasti. Toiseksi opetushenkiökunta voi opettaa vain sitä mitä osaa tai tietää jonkun osaavan. Opiskelijat omaksuvat uudet teknologiat huomattavasti opettajia nopeammin, joten tieto (=valta) pääsee lipsahtamaan opettajilta oppilaille, joten ”paras” ratkaisu on pitää kiinni omista vanhoista näkemyksistä ja tyrmätä uudet asiat. ”Näin on menty ja sen pitää kelvata jatkossakin”…

    Opetuksen lisäksi opetushenkilökunnan tulisi olla koko ajan uuden hermolla, joka taas edellyttää jatkuvaa opiskelua. Opiskelumotivaatio syntyy siitä, että on olemassa uutta ja itseä kiinnostavaa, mutta…

    … sehän vaatisi sen, että sanoisi itselleen ”Hei, tuota en vielä osaa!”.

  15. Ajankäytöstä kilpistyy ajatus …että kun totutusta poikkeavaa koulutusta aloitellessa pähkäillään, että mitä voi jättää tekemättä, että voi ottaa vielä jotain uutta mukaan. Niin voiko kysymyksen kääntää niin päin, että mitä me, jotka olemme jo kokeneet täysin ei-formaalin oppimisen hyödyllise(mmä)ksi (kuin formaalin), olemme jättäneet pois, että se uusi on mahtunut sekaan. Se ei ole varmaankaan ollut kovinkaan tarkasti suunniteltu prosessi tyyliin: tuohon ja tuohon viiva yli, tämä tilalle… Miltä näyttäisi ruksauslista, jonka mukaan raivataan tilaa? Laatiko joku listan, jolla eteni? Vai miten se onnistui?

  16. Täälläpäs on keskustelua käyty vilkkaasti. Vastaan tuohon Sari tekemään kysymykseen: ”Millaisia keinoja voisi käyttää hyvien olosuhteiden luomisessa? ”

    Tämä ei ole suunnattu erityisesti tietyntyyppisille firmoille koulutukseksi, enkä tiedä toteutetaanko tällä tavoin ”täydennyskoulutusta” jossain. Tällainen yleinen skenaario tuli mieleeni, kun yhdistelin eri koulutusmallien parhaita puolia ja lueskelin näitä kommentteja.

    Olosuhteet voisivat olla vaikka seuraavat:

    -työntekijöiden saattaminen joustavammin yhteen ”opittavan asian ääreen” ammattinimikkeistä, iästä, koulutuksesta, toimialasta tai osastosta katsomatta.
    -koulutusryhmän sijaan muodostettaisiin tiimejä, joita johtaa joku tiimin opiskelijoista ja opettajaresurssi tarjotaan asiantuntijana/valmentajana
    -Harjoitustyöt ovat työpaikan todellisia tehtäviä/projekteja, mutta ovat luonteeltaan uutta ja kokeilevaa. Epäonnistumisen mahdollisuus hyväksytään ja onnistumiset otetaan osaksi pysyvää toimintaa.
    -Tälle yhteistyölle on määritelty kuitenkin työssä käytettävä aika, oppimistavoitteita, opettaja/valmentajaresurssit. Toteutustapa olisi kuitenkin huomattavasti vapaampi kuin perinteinen täydennyskoulutus.
    – Periaate olisi, että mukaan lähtisivät vain ne, jotka haluavat ja ovat motivoituneita

    Monilla työpaikoilla ihmiset ovat tehneet samaa työtä jo pitkään ja lisäksi aikaa kuluu melkoisesti kaikenlaiseen tehottomaan pikku puuhasteluun. Tällä tavalla saataisiin ihmisiä uudenlaisiin tehtäviin, niihin tiimeihin, joihin he itse haluavat sekä toivottavasti innostuksen kautta tehoton aika innovatiiviseen käyttöön.

  17. Hyviä ja monipuolisia kommentteja, mutta koulutuksen järjestäjän näkökulmasta haluaisin tuoda esille ainakin yhden erittäin tärkeän asian.
    Yrityskoulutuksella on täysin erilaiset haasteet kuin esim. avoimilla lyhytkoulutuksilla. Kun koulutusta suunnitellaan yritykselle, sen rakenne pohjautuu yrityksen määrittelemälle suunnalle, hyvin vähän koulutuksen jäjestäjällä tai kouluttajalla on mahdollisuutta vaikuttaa suunnitteluun ja sisältöön.Tähän toivoisin enemmän joustavuutta, kouluttajalla tai koulutuksen järjestäjällä voisi olla myös hyviä ideoita ja kokemuksia käytettävänä.

    Koulutus tulisi aina jäjestää niin, että osallistujilla on mahdollisuus idointiin ja oivalluksiin. Tulee myös muistaa, ettei oppiminen tapahdu yhdessä yössä. Lyhytkoulutukset jotka järjestetään organisaation ulkopuolella ovat juuri niitä foorumeita joita voisi hydyntää verkottumiseen ja mielipiteiden sekä ideoiden vaihtoon. Kuitenkin usein koulutuksessa tapahtuu niin, etteivät osallistujat verkottaudu keskenään.

  18. http://www.jarche.com/2010/04/agility-and-autonomy/ tarjoaa tähän heti tänään esimerkkiä äsken pähkäilemästäni poisoppimisen tsekkauslistasta: Organisaation oppiminen on
    I Perinteistä kouluttajan johtamaa
    II Ei-formaalia, joka jakaantuu neljään yhtä suureen osaan kuin perinteinen formaali: 1) Organisaation sisäinen, 2) Oppivan porukan ohjaama, 3) Omassa ohjauksessa oleva ja 4) Sattumanvarainen osuus.
    Tärkein huomioitava asia on, että ulos avoimesti suuntautuva oppiminen on 4/5 kokonaisuudesta. Perinteisesti ohjattu 1/5 on kuitenkin jäljellä ja tärkeä sekin!

  19. Mikon lista hyvistä koulutusolosuhteista on hyvä ja ajattelemisen väärti. Kiitos! Jotain tuon tapaista haluaisin olla toteuttamassa. Ja tosi tärkeää on tuo ajankäytön analysoiminen. Ihan missä tahansa asiassa peruste ”ei ole aikaa” on yleensä kestämätön: jos on halua niin yleensä löytyy myös aikaa.

    Henk.koht. olen huomannut, että omatoiminen nettioppiminen (vaikkapa tämän kommentin kirjoittaminen) on yleensä pois joko kotitöistä tai TV:n katselusta. Priorisointia arjen tasolla tämäkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s