Käsiala ja kyynisyys

Mustalla huumorilla hetkeksi irti historian painolastista, miettii @HeikkiHS  #kouraseminaari
Mustalla huumorilla hetkeksi irti historian painolastista, miettii @HeikkiHS #kouraseminaari

Osallistuin viime viikolla Ylen ja MTV3:n koulutusrahasto Kouran seminaariin, jossa aiheena oli  käsiala. Toimittajan, taiteilijan tai kenen tahansa sisällöntekijän oma persoonallinen tapa nähdä ja kuvata maailmaa.

Käsiala on kiinnostava aihe. Näyttelijällä, kirjailijalla ja toimittajalla se on keskeinen työväline, mutta aivan hyvin voi ajatella, että meillä jokaisella on työssämme oma käsiala, kädenjälki jonka tekemisellämme jätämme. Se ei välttämättä ole pysyvä taideteos, vaan tapamme hahmottaa työmme ja osallistua työyhteisöömme.

Erityisesti minua kosketti Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken puheenvuoro. Heikki puhui kyynisyydestä. Hän kertoi tarinan siitä, mitä tapahtui nuorelle miehelle, joka halusi kynällä parantaa maailmaa.

Työskentely sota- ja kriisialueilla sai nuoren miehen nopeasti kyynistymään ja hukkaamaan oman käsialansa. Kyynisyys johti näköalattomuuteen. Oman käsialan menettäminen on varmaankin pahinta, mitä luovan työn tekijälle voi tapahtua. Väitän, että se on myös pahinta, mitä HR-ammattilaiselle voi tapahtua.

Nyt suora leikkaus toiseen seminaariin. Osallistuin elokuussa Helsingin Pörssitalossa HR-johdolle järjestettävään  HR-summitiin. Päivän alussa mietimme pöytäkunnittain  vastausta kysymykseen: “mitä haasteita muuttuva liiketoimintaympäristö asettaa HR:lle?” Pöydässäni istui 6 HR-johtajaa keskisuurista suomalaisista yrityksistä. Osa firmoista oli nimeltä minulle ennalta tuttuja, osa puolestaan edusti teollisuutta tai muuten itselleni vierasta toimialaa.

Vaikka bisnes oli jokaisen HR-johtajan firmassa eri, oli ongelma kuitenkin yhteinen.  Keskustelu kiertyi nopeasti yhden ainoan teeman ympärille: miten yritys pääsee haluttomista ja osaamattomista ihmisistä laillisesti eroon? Mitä tehdään työntekijöille, jotka eivät halua muuttua ja oppia uutta? Niille ei-dynaamisille ja tehottomille, joista ei tule innostuneita tiimipelaajia vaikka kuinka kiristäisi, lahjoisi ja uhkailisi?

Keskustelu oli pysäyttävä. Ihmettelin negatiivisuutta ja näköalattomuutta, joka kaikkien kommentteja vaivasi: miten voi olla, että HR-eliitin suurin päänvaiva on miettiä keinoja, joilla vääristä työntekijöistä pääsisi eroon?  Missä on innostus ja visionäärisyys? Ja kuitenkin täysin ymmärsin miksi he puhuivat niin, mistä tuo kyynisyys ja turhautuminen kumpusi.

HR-työssä painopiste on helposti ongelmalähtöinen. HR-ammattilaista tarvitaan esimiehen tueksi vaikeissa asioissa. Joko niiden selvittelyssä tai ongelmien ennakoinnissa. Työn suola on ilo siitä, kun huomaa voineensa auttaa ja olla tukena. Iloisia töitäkin on HR:ssä paljon, mutta niiden hoitaminen sujuu kepeästi eikä kuormita.

Vaikeat asiat pysyvät mielessä, ainakin minulla näin on ollut. Ja ilmeisesti kohtaamillani HR-johtajilla. Riskinä on tulla pessimistiksi ja kyyniseksi. Lasi on puoliksi tyhjä. Koulutuksiin eivät koskaan tule ne, jotka oppia eniten tarvitsevat. Valittajat ovat aina niitä samoja tyyppejä. Jo ennakkoon tietää, että projekti epäonnistuu, kun siihen on valittu tuo tietty vetäjä. Alkoholisti ei pääse kuiville. Kiusaaja ei lopeta.

Omalla kohdallani kyynisyyden huipennus on ollut se, kun katselin tv-ohjelman lopputekstejä ja mietin millaisia ongelmia kelläkin ohjelmatekijällä on ollut. Jokaisellahan on jotain. Ja jos ei ole, niin ensi kuussa kuitenkin on.

Kyynistyminen johtaa näköalattomuuteen totesi Heikki Aittokoski. Jos HR-ammattilaisen maailmankuva on edelläkuvatun kaltainen, tai edes sinne  päin, niin kuinka hän voi osaltaan innostaa henkilöstöä ja toimia suunnannäyttäjänä? Kehittää ja ideoida, miettiä miten tavoitteisiin päästään, löytää ihmisistä heidän salaiset supervoimansa? Tai ylipäätään edes suorittaa työnsä rutiinit kohtuullisella tarmolla.

Oma vastaukseni on, että ei mitenkään. Itselläni kyynisyys ja näköalattomuus johti uupumiseen. Käsialani muuttui tuhruksi, se ei ollut enää omaani: innostavaa ja luovaa. Eikä kyyninen ja näköalaton HR tee organisaatiollekaan hyvää.

Mitä HR-ammattilainen sitten voisi tehdä välttääkseen muuttumisen oman organisaationsa ankeuttajaksi? Onnekkaat varmaankin pystyvät siihen suuremmin ponnistelematta. Mutta luultavasti monet joutuvat tekemään työtä pitääkseen käsialansa omannäköisenään ja  kirkkaana.

Fakta on kuitenkin se, että työpaikalla on aina niitä ns. haastavia henkilöitä. Henkilöstön osaamisen oikeanlainen kehittäminen ja motivaation ylläpito ovat vaikeita asioita. HR-työ ei ole aina hauskaa ja helppoa. Mutta yrittää silti pitää. Pitää osata katsoa pitkälle eteenpäin eikä jäädä tuijottamaan lähellä olevia ongelmia. Muuten HR-ammattilainen ei tuota organisaatiolle lisäarvoa vaan voi pahimmillaan estää kehityksen.

Universaalia vastausta kyynisyyden välttämiseksi en tietenkään pysty tarjoamaan. Jo riskin tiedostaminen voi auttaa. Omakohtaisesti olen joutunut kysymystä perusteellisesti pohtimaan, ja voin jakaa oman reseptini. Olen vahvistanut omaa käsialaani parilla yksinkertaisella, mutta veikkaisinpa aika toimivalla keinolla.

En kritisoi muita selän takana. Käytännössä en osallistu (tai poistun paikalta – näinkin on tapahtunut) keskusteluihin,  joissa tarpeettomasti ruoditaan henkilön persoonaa tai tekemistä negatiiviseen sävyyn.  En halua kuulla työni kannalta tarpeettomia tietoja muista ihmisistä. HR-työhön kuuluu tietää kaikista kaikkea, mutta juoruamiseen ei ole mitään pakkoa.

Tämä ei ole helppoa eikä aina onnistu. Mutta on mahdollista ja tekee työpäivät huomattavasti valoisammiksi, kun oma mieli ei tarpeettomasti kuormitu.

Lisäksi pyrin hakeutumaan innostuneiden, positiivisten ja motivoituneiden ihmisten seuraan. Seura tekee kaltaisekseen, tiedättehän. Hyvässä seurassa on helpompi pitää se lasi puoliksi täynnä. Yritän myös itse olla hyvää seuraa. Työkaverini voivat olla tästä eri mieltä, mutta vannon, että yritystä kyllä on. Haluaisin, että rooliini töissä kuuluu tsempata ja auttaa muita. Siis tuoda valoa työpaikalle sen sijaan että kaataisin negatiivista lastiani muiden niskaan.

Keinot kuulostavat aika vähäisiltä, mutta ovat oikeasti aika paljon. Kyynisyydestä poisopettelu on kuin liikuntaharrastuksen aloittaminen. Vaatii sitkeyttä ja suuren määrän toistoja ennen kuin uuteen tapaan jää koukkuun. Mutta sitten siitä tuleekin elinehto, josta ei mistään hinnasta luopuisi.

Kirjoitin muutama päivä sitten itsestäni esittelytekstin: Iloisen HR:n puolestapuhuja. Se näytti aika lapselliselta. Mutta iloiselta. Pidin sen.

Ps. Ja on varmaan aika selvää, että pöydässä kanssani istuneista HR-johtajista kenenkään yritys ei ollut Suomen paras työpaikka.

4 kommenttia artikkeliin ”Käsiala ja kyynisyys

  1. Moikka! Hyvä kirjoitus! Monta ajatusta heräsi, saattaa mennä off-the-topic, mutta tässä muutamia: rehellinen kirjoitus ja vaikka aihe on niin pieni, niin silti iso asia työyhteisön kannalta. Kun toisaalta huipputiimi (tässä tapauksessa työyhteisö) ei voi koostua vain innostujista, silloin kukaan ei kyseenalaista toimintaa ja tärkeitä huomioita saattaa jäädä näkemättä. Kritiikki luo keskustelua, ja hyvä keskustelu taas sitouttaa tiimin jäseniä. Okei, kyyninen voi olla eri asia kuin se hitain innostuja tai pessimisti. Hyvässä tiimissä tekemisen meininki ja me-henki on niin voimakas, että kyyninen ihminen ei pysty sitä lyttäämään. Se, miten isoon organisaatioon saadaan tiimihenki, onkin sitten toinen kysymys. Omien lähikollegojen kautta oma ydintiimi, joista koostuu sitten koko talon yhteinen me-henki?

    Jäin myös pohtimaan kyynisen ja varautuneen ihmisen eroa. Itse olen aiemmin ollut tiimissä sekä eturivin vauhdittaja, että toisaalla varautunut ja viimeinen mukaanlähtijä, projektista riippuen. Varautuneisuus on myös hetkittäin huonoa itseluottamusta, jolloin pitäisi uskaltaa luottaa tiimin ”me tehdään tämä”-henkeen ja sen toteuttavaan voimaan. Hyvän tiimin (eli myös työyhteisön) tulisi pystyä lähtemään energisesti toimintaan mukaan (esim uuden strategian toteuttamiseen/tuotteen lanseeraamiseen) ja antaa kyyniselle tilaa, mutta ei antaa negatiivisuuden vaikuttaa koko työyhteisöön.

    Toiseksi olen samaa mieltä siitä, että ihminen on ympäristönsä summa ja paskan puhuminen ei hyödytä ketään. Jos ärsyttää, se sanotaan f2f ja keskustellaan läpi. Tämän huomaa parhaiten uuteen työyhteisöön siirtyessä, kun itse näkee ihmisistä parhaat puolet ja vieressä istuja kritisoi milloin johtoa ja milloin kahvinkeittäjää. Vaatii itsetuntoa ja rohkeutta olla lähtemättä tuohon mukaan.

    Siihen, miten oman kädenjäljen voi sotaoloissa säilyttää, minulla ei ole mitään sanottavaa. Itse traumatisoidun jo Armanin slummidokumenteista. Mutta ehkä tuollaisista dokumenteista meidän tulisi ammentaa kiitollisuutta omaan elämäämme, niin töissä kuin vapaa-aikana. Että vaikka pomo on paska ja kahvi on pahaa, meillä on oikeesti hyvä firma ja puhaltamalla yhteen hiileen, siitä voi tulla huippuyksikkö!

  2. Hyvä teksti! Miten päästä kyynisyydestä eroon?

    Avain on nähdäkseni suhtautumisessa tähän hetkeen. Kyynisyys on tämän hetken kaavamaista, ehdollistunutta, luokittelevaa, tuomitsevaa tulkitsemista. ”Been there, done that…” Haukotus. ”Ei mitään uutta auringon alla…”

    Vastakohta, ei-kyynisyys on tämän hetken avointa, ennakkoluulotonta, hyväntahtoista tarkastelua. Ei-kyynisen suhtautumisen myötä tyypillisesti paljastuu, että tämä hetki on jotakin muuta kuin kuvittelimme sen olevan. Tämä hetki paljastuu aarrearkuksi, jonka päällä olemme istuneet ja ihmetelleet arjen ankeutta.

    1. I beloved up to you will obaitn carried out proper here. The caricature is tasteful, your authored subject matter stylish. however, you command get got an impatience over that you want be delivering the following. sick definitely come more before once more as precisely the similar nearly very steadily within case you protect this increase.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s