Ja toimittajan tärkein someväline 2013 on…

Journalistiliiton opiskelijaseminaarissa 18.-19.10. puhutaan mm. työnhausta ja somesta. Olen mukana kertomassa omia (jo useimmille aika tuttuja) vinkkejä ja ajatuksia, joita opiskelijan kannattaa pohtia.

Mutta enemmän kuin opetustilaisuus on kyseessä itselleni oppimistilaisuus. Minulla on vain kuvitelmia ja luuloja siitä, millaisessa maailmassa journalistiopiskelijat elävät. Mitä he ajattelevat verkosta? Mistä ja miten heidät tavoittaa? Mikä heitä mietityttää?

Kun olen sattunaisesti keskustellut parikymppisten kanssa vaikuttavat he verkkokäyttäytymiseltään aika lailla samoilta kuin me vanhemmat. Osa on todella avoimia ja toimivat verkostoissa ja osalla on  somen suhteen maailmankuva mielestäni todella pelokas ja konservatiivinen.

Näkisin kuitenkin, että uteliaisuus ja valmius tutustua ennakkoluulottomasti uusiin asioihin ja ilmöihin on toimittajan tärkeimpiä ominaisuuksia. Kävin aiheesta erittäin hyvää keskustelua Twitterissä, kiitos kaikille osallistujille. Tweettejä on mukana esityksessäni.

Erityisesti odotan suurella uteliaisuudella mitä opiskelijat kommentoivat kun kerron heille, että toimittajan tärkein somevälin 2013 on Twitter.

Millaista keskustelua sinä luulet tästä seuraavan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s